« Tou 2012 »
MaTiKeToPeLaSuMaTiKeToPeLaSuMaTiKeToPeLaSuMaTiKeToPeLaSuMaTiKeTo
12345678910111213141516171819202122232425262728293031
Bookmark and Share


Voiko aika olla ystävä?


Kirjoituksia Toivon kappaleista



Polte päästä paratiisiin
Balladi Huvijahdista
Loppusijoituspaikka
Niin yksin?
Toivon kappaleita
Voiko aika olla ystävä?
Toivo




Voiko aika olla ystävä?

Otsikon kysymys on merkittävimpiä niistä, joita koen hyväksi kysyä itseltäni aina silloin tällöin.


Joskus pari vuotta sitten tapasin Helsingin rautatieasemalla jamaikalaisen miehen. Hän tuli puhuttamaan pyytäen tupakkaa, ja jäimme juttelemaan parinkin poltettavan ajaksi. Kyseisestä miehestä sen verran, että syynsä rantautua kylmään Suomeen piili naisessa. Nainen, yliopistoihmisiä, oli iskenyt ulkomaanlomallaan mieheen silmänsä ja ryhtynyt piirittämään uroosta aviomiestä itselleen. Liitto ei kuitenkaan ollut kestävää lajia. Nainen oli asenteeltaan moderni, ja patriarkaaliseen kulttuuriin kuuluva jamaikalainen osoittautui vähemmän taipuisaksi astinlaudaksi, joten ristiriidat kilpistyivät ja tupakoidessamme yhdessä oli mies joutunut majailemaan milloin kenenkin puolituttunsa nurkissa jo vuoden päivät.


Innostavaa oli ymmärtää se, ettei mies ollut takapakistaan huolimatta menettänyt uskoa huomiseen. Hän laskeskeli tehneensä sen, minkä oikeaksi koki, niin mennessään naimisiin kuin huomatessaan liiton mahdottomaksi. Kysymykseensä siitä, ovatko kaikki suomalaiset naiset sitä lajia, joka tahtoo rinnalleen vaikkapa hänenlaisensa, mutteivät sitten olekaan tyytyväisiä saamaansa yksilöön ja pyrkivät muokkaamaan miestä omien toiveittensa kaltaiseksi, en osannut vastata. Sanoin, että sellaisiakin naisia Suomessa olettaakseni on, mutta yleistävää väittämää en saattanut rakentaa.


Keskustelumme päättyi hänen kysymykseensä, olenko koskaan mennyt metsään tuntikausiksi , miettiäkseni siihenastisen elämäni käänteentekeviä hetkiä. Jouduin vastaamaan, ettei ajatus ollut koskaan pälkähtänyt päähäni. Olikin loogista kysyä, miksi tekisin niin.


Jamaikan sankari selitti, että miettiessään kiireettömästi rikkumattomassa paikassa sitä, mikä on ollut elämässä merkityksellistä, onnellista tai erityisen surullista, oppii itsestään jopa muutaman tunnin otannalla sen, mihin ulkoiseen keskittynyt moderni ihminen ei saata keskittyä edes vuosien aikana. Kuten ehkä ymmärrätte, pidin ideaa hyvin mielenkiintoisena. Kyseisenlainen kokeiluhan on kuin vitamiinien syöminen: mitään varsinaista hyötyä niistä ei välttämättä ole, muttei toki mitään haittaakaan.


Todennäköisesti vaaka kallistuu riemullisuuden puolelle, jos vaivautuu vaivaamaan itseään kyseisellä tavalla.


Hyvin samantyyppisestä asiasta on kysymys tässä laulussa: yrityksestä määrittää ajankäytön malleja ja arvoja. Jälkeenpäin on tuntunut siltä että taisin mennä rauhalliseen ympäristöön miettimään pitkällä otannalla aivan kaikkea itseäni innostavaa tai mieltäni vaivaavaa, kun rakentelin Toivoa. Ainakin niinä rakentelemisten aikoina aika oli ystäväni.






© Copyright Levy-yhtiö Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.