Ennen kuin sivuille päivitellään aiempia 2010 -vuoden keikkaedesottamuksia, lienee hyvä muistuttaa kahdesta viimeisestä kevätvierailusta.
Jäljellä on siis kaksi lauantaita,
20. 3. Orimattila (Tahto)
ja
27. 3. Pieksämäki (Poleeni), jossa esiintyy myös itsensä Kauko Röyhkä, soolohengessä hänkin.
Kyseisten kahden keikan jälkeen Martikainen syventyy uusien laulujensa ja niiden edistämisten käänteisiin.
Keikkailu jatkuu kesäkuussa, avauksenaan Espoon Kivenlahtirockin vierailu
Taannoisella Porvoon -keikallaan Martikainen avasi samoissa tiloissa taidenäyttelyn. Paikkana on Bar Soho, osoitteensa Mannerheiminkatu 20 ja kyseinen tila on auki keskiviikosta sunnuntaihin, 18 - 04 -välisinä aikoina. (Lisätietoja miljööstä sivuilta www.nevada.fi )
Esillä on "Toivo" -teossarjan töistä suurin osa ja pari tussityötä, "Tie Damaskokseen" sekä "Kahdessadaskahdeskymmeneskolmas toinen vaihtoehto."
Jos matka vie näyttelyyn ja sen myötä syttyy halu tiedustella taulujen teoshintoja, niitä voi udella sähköpostiosoitteesta tiina@lilith.fi
Näillä sivuilla ei vapaamuotoisten kirjoituksien osalta ole ollut päivityksiä aikoihin. Syy on yksinkertainen: keskittyminen olennaisemmilta tuntuneisiin asioihin. Verkkomaailmassa on ilman minuakinväsymättömiä bloggaajia runsaudenpulaksi asti, ja muutamien edesottamuksia olen lukenut mielenkiinnolla. Viikoittaisen (saati päivittäisen) kirjoittelun ongelmaksi tahtoo vain taipua se, ettei sanottava riitä. Tai jos sanottavaa löytyy, ei ole kylliksi aikaa hioa sitä, miten sanottavansa sanoisi. Ja onhan kyseisessä uskollisuuteen pyrkivässä verkkosanailussa myösvastuunsa: se joka on päivittänyt kuulumisiaan ahkerasti, voi jopa itse tuntea toiminnan velvoittavaksi. Surkeimmillaan yhtälö on, että alitaju muistuttaa päivittämisen tärkeydestä ja kirjoittaja pyrkii raapimaan kasaan edes jotain, ollakseen sanattomanlupauksensamittainen. Tällaisena asia aika ajoin näyttäytyy, ja huomio on mieltä häiritsevä.